Kuntonyrkkeilytreeni tuo tehoa ja vaihtelua liikuntaan

Kuntonyrkkeilytreeni tuo tehoa liikuntaan

Rocky Balboa treenasi voittaakseen kehässä vastustajansa. Kunto­nyrkkeilyssä päivän suurin voitto voi olla se, että nouset sohvalta, suuntaat treeneihin ja pääset osaksi kannustavaa yhteisöä.

Huomaat kuntonyrkkeilytreenin hyödyt pian myös tavallisessa arjessasi. Et ehkä hengästy portaita noustessasi samalla tavalla kuin aiemmin, pystyt laittamaan housut ja kengät jalkaasi horjahtamatta tai kannat kauppakasseja sutjakammin.

Kuntonyrkkeilytreeni haastaa koko kehoa, joten kestävyytesi ja lihaskuntosi paranevat. Kehosi vahvistuessa myös usko omiin kykyihisi saattaa kasvaa. Treenissä saadut onnistumisen kokemukset voivat antaa itsevarmuutta myös muuhun tekemiseen salin ulkopuolella.

"Kiitos innostavasta ohjauksesta ja siitä, että teet liikunnasta hauskaa. Tunneilta lähtee aina hyvällä mielellä ja uusia tunteja jää aina innolla odottamaan!"
Sini

Jätä arkea pyörittävät aivot pukkariin

Kuntonyrkkeilytreeni vaatii keskittymistä ja läsnäoloa tässä hetkessä. Treenin aikana et ehdi miettiä kauppalistaa tai hoitamattomia asioita.

Keskität ajatuksesi siihen, kumpi käsi on edessä, mihin suuntaan jalkasi liikkuvat ja millainen lyöntisarja tehdään seuraavaksi. Tämä on sinun hengähdys­taukosi, jossa työasiat ja muu arjen tohina saavat jäädä taka-alalle.

Kun suorat ja koukut osuvat pistehanskoihin tai säkkiin, kehosi ja mielesi keskittyvät tekemiseen. Päivän kiireet ja ajatusten tulva väistyvät hetkeksi. Vaikka ennen treeniä olisi tuntunut, että et millään jaksa lähteä, tunnin jälkeen olosi voi olla aivan toinen. Kuntonyrkkeilystä saat työpäivän jälkeen kaivattua lisävirtaa.

"Nyrkkeilyn alkeiskurssi on ollut monipuolinen ja tehokas. On voinut osallistua matalalla kynnyksellä. Markuksen ohjaustyyli on innostava, ja treeneissä on hyvä, rento tunnelma. Nyrkkeilystä on tullut meille kiva yhteinen harrastus."
Mari & Jykä
Kuntonyrkkeilytreenit sopivat kaikille

Merkitse treenit kalenteriin ja tule mukaan

Tuntuuko, että tahtoisit liikkua, mutta päivän tunnit loppuvat kesken ennen kuin pääset sanoista tekoihin?

Ajan järjestäminen liikkumiselle ei aina ole helppoa. Siksi kuntonyrkkeilyn alkeiskurssi on hyvä tapa tutustua lajiin. Kun useampi treenikerta on merkitty valmiiksi kalenteriin, liikunnalle tulee varattua oma paikkansa arjessa.

Neljän kerran alkeiskurssilla pääset kokeilemaan, miltä kuntonyrkkeily tuntuu kehossasi. Kipinän syttyessä sinun on mahdollista varata yksittäisiä jatkotunteja oman aikataulun ja innostuksen mukaan.

Kuntonyrkkeilytreenit sopivat kaikille lähtötasosta riippumatta

Sinulla ei tarvitse olla urheilutaustaa tai liikunta­kokemusta. Kuntonyrkkeily­treenit toteutetaan niin, että kaikki osallistujat voivat edetä omassa tahdissaan. Sinulla ei tarvitse myöskään olla omaa paria mukana. Löydät treenikaverin tunnilta ja samalla tutustut uusiin ihmisiin.

"Markuksen ohjaamat kuntonyrkkeilyt ovat monipuolisia ja niitä odottaa aina innolla. Markuksella on taito muokata tunteja tarvittaessa helpommiksi tai vaikeammiksi. Ryhmähenki tunneilla on kannustava ja huumorintajuinen."
Oona
Naisten kuntonyrkkeily Lahti

Lokakuussa alkaa naisten kuntonyrkkeily­ryhmä Lahdessa

Lokakuussa Lahden Fysio Kulmassa alkaa uusi, Anmarin ohjaama naisille tarkoitettu kuntonyrkkeilyryhmä. Tunnilla pääset haastamaan itseäsi ja nauttimaan kuntonyrkkeilyn hyvää oloa tuovasta vaikutuksesta.

Et tarvitse aiempaa kokemusta kuntonyrkkeilystä, sillä aloitamme harjoittelun alkeista. Salillamme ovat valmiina kaikki nyrkkeilyssä tarvittavat välineet, kuten hanskat, säkit ja pistehanskat. Nappaa mukaan urheiluun sopivat vaatteet, sisäpelikengät, juomapullo ja pikkupyyhe.

Kuntonyrkkeilyn alkeiskurssi pähkinänkuoressa

  • tunnin kesto 60 min
  • treenit pienryhmässä, enintään 10 henkilöä per ryhmä
  • kerran viikossa, neljän viikon ajan
  • lajinomaisen lyöntitekniikan harjoittelua (suorat, koukut, väistöt, jalkojen käyttö ja asento)
  • lyöntisarjojen harjoittelua pistehanskoihin ja nyrkkeilysäkkiin
  • harjoituksen päätteeksi lyhyt lihaskunto-osuus
  • et tarvitse omaa paria mukaan, tunnilta löydät parin tarvittaessa
  • saat valmiudet osallistua kuntonyrkkeilytunneille
"Markuksen treenit on ihanan monipuolisia, ja niissä on aina jotain vaihtelua mikä on tosi hyvä. Etenkin säkkiin lyöminen on lemppari osuus! Opettajana oot kannustava ja ihanan positiivinen. Aina kiva tulla tunnille."
Venla

Anna keholle tekemistä ja mielelle tauko

Kuntonyrkkeilytreeni on sinulle, joka kaipaat arkeen monipuolista liikuntaa, hyvää fiilistä ja hetken omaa aikaa.

Tarkista tulevat harjoitusajat ja varaa paikkasi varaus­kalenteristamme. Tervetuloa kokemaan, mitä annettavaa kuntonyrkkeilyllä on sinulle!

Pistetään hanskat heilumaan Lahden Fysio Kulmassa!

Tutustu myös